Tuesday, October 14, 2008

Terve kaikille Suomen homoille ja lesboille kuten muillekin kanssaihmisille 14.10. Tarton rauhan muistopäivänä ja vaalirauhaa sekä tilaa ajattelulle

Isänmaan vapauden puolesta on moni kuollut, mutta kuinka moni elää ko. arvojen puolesta?

Tampereella kunnallisvaaleissa ehdokkaana kokonaisen Suomen arvoihin sitoutunut Seppo Lehto 637 omalta listaltaan http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com: "Karjala takaisin" Suomi kokonaiseksi vaatii edelleen sanaa vapaaksi: http://www.kavkaz.fi ja ryssäksi myös http://kavkaz.fi/ru



----

Terve kaikille Suomen homoille ja lesboille kuten muillekin 14.10.2008 Tarton rauhavuosipäivää itsenäisen Suomen rajoilla vs. nykyinen silvottu tynkä-Suomi ja silvotut ajatukset ja hyväuskoiset naivit keskuudessamme

Terve kaikille Suomen homoille ja lesboille, kuten muillekin kanssaihmisille - Olkaa hyvä ja avatkaa silmänne, korvanne ja muukin tajuntanne, ajattelua ei pidä estää, kiitos

14.10.2008 Tarton rauhavuosipäivää http://kavkaz.fi itsenäisen Suomen rajoilla vs. nykyinen silvottu tynkä-Suomi ja silvotut ajatukset ja hyväuskoiset naivit keskuudessamme

Yleisellä tasolla naivismi on tuhoisaa samoin kuin heikoille jäille meno.
Pakko sanoa jokaiselle, joka olet naivi ja väärässä, jos ja kun väität moista mitä erään helsinkiläisen Keskustan listoilla esiintyvällä 49-vuotiaalla oli blogissaan:
On ihminen sitten homo tai lesbo ja vielä uskonnoltaan ja rodultaankin mitä tahansa, se ei vaikuta työn tekemiseen saatikka kunnallispolitiikassa asioiden hoitamiseen. Siispä jätetään ihmisarvojen polkemiset pois näiltä sivustoilta, tällaiset kirjoitukset aiheuttavat turhaa pahaa mieltä.

Olin kunnallisvaaliehdokkaana 1996 ja jouduin Hervannassa somalinuorten taskuvarkausyrityksen kohteeksi vaalikampanjani yhteydessä. Kun keskeytin yrityksensä, niin kaupan ulko-ovesta poistuessani olin saada kivestä päähän. Onneksi joku suomalainen huusi isoon ääneen: Varo! Kumarruin ja kivi kilahti kaupan oveen.

Kourallinen somalinuoria lähti karkuun kun lähdin kohti kivenheittäjää.

Samalla reissulla eräs 8 lapsisen somaliperheen mies totesi suoraan: ”Miksi puutut meihin somaleihin. Miksi et vaadi homoja ja lesboja pois. Meillä Somaliassa ei ole homoja. Me tapamamme kaikki homot”. - Valitettavasti ei ollut nauhuria jotta tuon voin muuten todistaa, mutta tarina on tosi.

Joten naivius pois ns. tasa-arvoisista ihmiskäsityksistä. Sitä ei ole ainakaan islamilaisesta maailmasta tulleilla.

Tasapuolisuuden vuoksi kerrottakoon, että eilen vaalikopilla jouduin 2:sti aggressiivisen suomalaisnuoren häirinnän kohteeksi. Toinen yritti väen vängällä tulla rikkomaan vaalijulisteitani, kun ei poliisit tulleet hänen lukuisista soitoistaan huolimatta hakemaan ”rasistia pois”. Myös ohikulkeva varttunut eläkeläispoliisi joutui häirintänsä kohteeksi kun erehtyi pysähtymään vaalikopille.
Toinen oli ns. huumehörhö joka ylpeili olevansa pilvessä ja vihaavansa rasisteja. Yritti laittaa sanoja suuhuni ja taltioida niitä digikameraansa luvaten laittaa kaiken youtubeen. Myös hän pyrki häiritsemään vaalikopille tulleita erittäin provokatiivisella huutamisella ja väkivaltaisella kielenkäytöllä. Lopuksi kävi virtsaamassa vaalikopin takaseinään, keskisormeaan hyvästiksi osoittaen.

Erittäin eläimellistä käytöstä näiltä 2:lta suomalaiselta mutta toki ajatuksena lievempiä kuin somalimiehen vaatimus kaikkien homojen ja lesbojen tappamisesta.

Paikalla kävi myös poliisi Saarinen joka kertoi että voi soittaa 112:een mikäli häiriöitä vielä ilmenee.

Klo 17:40 poistuessani vaalikopilta törmäsin kanssaehdokkaaseeni etiopialaiseen neekeriin (nimeä en sano, kun en halua mainostaa ko. puoluetta) joka naureskeli hyväntahtoisesti, sille että minulla on yksin vaalikoppi, että ”sinä olet Seppo kapitalisti. Sinulla on monopoli vaalikoppiisi”.
Totesin siihen että kun olen tälläisen suvaitsemattomuuden ja rasismin uhri, että mielipiteideni takia olen syrjitty, niin minkäs teet. Tämä hyvä etiopialaistuttuni jo n. 20 vuoden ajalta oli tukehtua nauruunsa: ”Seppo, Seppo en tiedä mitä sanoa. Sinä rasismin uhri” jne. No kättelimme lopuksi Tampereen sitoutumattomien Lasse Oksasen siinä vieressämme kiristäessä vuotavaa vesipostia lievästi sadatellen, kun ei meinannut työkalut tepsiä.

Totesin siinä Lasse Oksasellekin kätellessäni B:tä että tässä on sellainen afrikkalainen joka ei ole vielä niskaani hyppinyt, hyvä tuttuni jo vuosien takaa. - Mielestäni tämä oli positiivinen lopetus 13.10.2008 vaalipäivälle Keskustorilla.

Eroa on sillä onko etiopialainen kristitty (länsietiopialainen) vai islamisti (yleensä somali), aivan samoin eroja on vaalityössä, sekä kunnallispolitiikassa miten asioita hoidetaan jos taustalla on suomalainen kristillisen elämänkatsomuksen omaava vs. islamisti. Se vaikuttaa kuntasuunnittelussa asumiseen, kaavoitukseen (tuleeko minareetteja), sekä siihen kulttuuriin mikä vakiintuu arvoiksemme, onko se enempi luterilaista vai sharia-lain varjossa olevaa jopa alistavaa mm. perintöoikeus jne.

Näissä vaaleissa päätät millaisille arvoille annat äänesi!
Seppo Lehto 637 oma lista Tampere


----------

Monday, October 15, 2007

Kavkaz.fi pj. Seppo Lehdon kannanotto 15.9.2007 miehitetyn Karjalan palautukseen ja kritiikkiä eduskunnalle pääministeri Matti Vanhasen hallitukselle


Kavkaz.fi pj. Seppo Lehdon kannanotto 15.9.2007 miehitetyn Karjalan palautukseen ja kritiikkiä eduskunnalle ja pääministeri Matti Vanhasen johtamalle hallitukselle eli valtioneuvostolle

http://video.google.com/videoplay?docid=1759446439720547347&hl=en

Ohessa myös 14.10.2007 sähköpostina miehittäjä-Ryssän lähetystöön ja tiedotusvälineille saapunut tiedote, mitä ei erikseen ko. itsenäisyytemme ensimmäisen rajasopimuksen merkkipäivänä uutisissa muistettu:
---------
Date: Sun, 14 Oct 2007 18:50:54 +0300 (EEST)
From:KNFIJV-CARSFI@netti.fi Add to Address BookAdd to Address Book Add Mobile Alert
To:rusembassy@co.inet.fi
CC:eilina@spektr.net, merja.hannus@venajaseura.com, presidentti@tpk.fi, sauli.niinisto@eduskunta.fi, toimitus@stt.fi
Subject: Tarton rauhan päivän kansalaisnootti Venäjän lähetystöön ja tiedoksi Tasavallan Presidentille sekä EU:n elimille



Suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev
Venäjän Federaation suurlähetystö
Tehtaankatu 1 b
00140 HELSINKI



Korkeasti kunnioitettu Herra Suurlähettiläs,

Neuvostoliiton loppuvuodesta 1939 Saksan liittolaisena
Molotov–Ribbentrop-liittosopimuksen mukaisesti aloittaman toisen maailmansodan ja
talvisodan uhreina vaadimme, että pikimmiten esitätte maanne johdolle
imperialistisen hyökkäyssotanne tuomitsemista ja laittomasti miehittämienne
Suomen alueiden palauttamista Tarton rauhassa 14.10.1920
sovittuihin rajoihin sekä miehitysväen kotiuttamista, Neuvostoliitolle
perusteetta suoritettujen sotakorvausten takaisinmaksamista, Venäjän
uusinternatsistisen politiikan ja neuvostofasismin julkista tuomitsemista ja
anteeksipyyntöä kaikilta neuvosto-"fasisminne" eli kommunismin
ja isovenäläisyyden uhreilta.

Vastaanottakaa vilpittömän kunnioituksemme vakuutus.

Lokakuun 14. päivänä 2007

KANSALAISET NEUVOSTOFASISTISEN IMPERIALISMIN JÄÄNTEITÄ VASTAAN
KNFIJV / Citizens Against the Remains of the Soviet Fascist Imperialism
CARSFI Finland
http://www.rescordis.net/knfijv-carsfi.html

P.S. Tarkoin yksilöity ja kaikkia osapuolia arvostava sekä
rakentavasti heidän intressinsä huomioonottava ehdotuksemme
toimenpiteistä,joilla kaavaillun Itämeren kaasuputkihankkeen luovalla
uusvastuunjaolla voidaan lisätä ympäristö- ja sotilaspoliittista turvallisuutta ja
samalla parantaa Venäjän, EU:n ja Suomen suhteet lopultakin
normaaleiksi ja aidosti hyviksi, on löydettävissä osoitteesta
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteistyoehdotus2007

P.P.S. Muistutamme myös Anna Politkovskajan kuolleen vuosi sitten
putinismin uhrina, ja hänen murhaajansa olevan yhä vapaalla jalalla.


TIEDOKSI STT, Reuters, Itar-TASS, Ria-Novosti etc.

PRESS RELEASE, free from now on
A Finnish so far peaceful activist section of the international human
rights pressure group Citizens Against the Remains of the Soviet Fascist
Imperialism (CARSFI) has earlier today addressed to the Ambassador of
the Russian Federation in Helsinki an appeal for the return of the
Finnish territory occupied illegally by the USSR in 1940's and for the
condemnation of the war crimes and crimes against humanity committed by the
Soviet Union and the Russian Third Derzhava. The dating of the
diplomatic letter refers to the anniversary of the conclusion of the Peace of
Tartu (14 October 1920, confirming the legitimate immemorial borderline
between Finland and Russia / Soviet Union).

The activists point out the cumulative offence of the Russian
Federation still continuing the illegal occupation crime committed by the
Russians after the Stalinist aggression against Poland, the Baltic States and
Finland since September 1939. More than 12% of Finnish territory is
still under illegal Russian occupation, the area of which was ethnically
cleansed of all inhabitants of that time. The whole population –430,000
Finnish refugees with their descendants – were robbed of their
domiciliary rights by the Soviet invaders. How could the Nazi-Communist
Molotov–Ribbentrop Pact still remain in force empowering the aggressor
to maintain Stalin's imperialist territorial conquests?

CARSFI is awaiting the kind reply and expects Russia's taking
initiative in negotiating on the procedure of imminent restoration of the
Finnish territories according to the Road Map to Good Relations and
Co-operation in Re-Organizing the Nord Stream Gaz Pipe Project,
published on the CARSFI web site. It is furthermore found
with great sorrow that Anna Politkovskaya a died ( = murdered )year
ago as a victim of Putinism – and the murderer is still at large.


-----------------------
There is prime minister Matti Vanhanen. Look at search words: pääministeri Matti Vanhanen so you find / Maassamme on harvinaisen herkkähipiäinen miehittäjä-Ryssää ja sen miehitysvääryyksiä palvova pääministeri nimeltään Matti Vanhanen. Katsokaa hakusanalla "pääministeri Matti Vanhanen" niin hupsahtaa ko. http://mattivanhanen.blogspot.com sivuille, mitkä kertonevat kaiken olennaisen tästä Miehittäjä-Ryssää palvovasta kepulaisesta kukkakepistä ja Tehtaankadun koirasta ja miehitysvääryytemme peittelijästä

---------------

Sunday, April 01, 2007

Suomen aluepalauttajat vaativat miehitettyjen alueiden palautus- ja Natojäsenyyshakemus saatava uuteen Suomen hallitusohjelmaan



Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y.

Sääntöjen 2 §:stä Tarkoitus ja toiminta:

1. Vaadimme tunnettujen ja tiedettyjen "neuvostopartisaanien" luovuttamista Suomeen tuomioharkintaa varten epäillyistä sotarikoksistaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.

2. Vaadimme Suomelta ryöstettyjen ns. sotakorvausten eli ryöstösaaliin takaisinmaksatusta kaikkine pääomineen ja laillisine korkoineen, sekä miehitettyjen alueidemme palautusta välittömästi ja siinä yhteydessä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen uudelleenratifioimista kaikkine artikloineen.

3. Vaadimme Moskovan alueen edustajilta eli Kremlin hallinnolta täysimittaista sotakorvausrahastojen synnyttämistä, siinä mittakaavassa kuin mitä Saksa ja Itävalta ovat tehneet toisen maailmansodan jäljiltä.

4. Vaadimme Tsetsenian kansanmurhaan 1994-1996 ja vuodesta 1999 uudelleen käynnistetyn kansanmurhan ja joukkotuhon Moskovan Kremlin hallinnon vastuullisia kuten esim. Vladimir Putinia Haagiin syytettäviksi samoilla perusteilla, kuin Slobodan Milosevicia esikuntineen. Viittaamme mm. Jelena Bonnerin lausumiin Timo Hämäläisen artikkelissa "SIVUSILMIN" HS:ssa 1.3.2001 s.B7: "Jelena Bonner ja Venäjän demokratia": "Uuden Venäjän suurin turmio ja häpeä ovat kaksi Tsetsenian sotaa ja Tsetsenian kansan tosiasiallinen kansanmurha". Mahdollisuuksien mukaan pitää Tsetsenialle taata sen kansalliset rajat sen mukaan mitä ne olivat ennen Stalinin hirmutöitä ja etnisiä karkoituksia 1940-luvulla, sekä korvauksia ko. silloisista ihmisoikeusrikoksista nykyiseltä Moskovan oblastin eli alueen Kremlin hallinnolta vähintään samassa mittakaavassa, kuin Saksa on maksanut Kolmannen Valtakunnan vainokohteille ja heidän omaisilleen.

5. Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa.

6. Kulttuuriperinnön vaaliminen tuleville sukupolville kokonaisessa ja ehyessä Suomessa, samoin kuin muillakin Kremlin rikoksista kärsineillä kohteilla ja kansoilla ilman leninismi-stalinismin ja isovenäläisyyden rikosten hyväksyntää ja miehitystä.

pj. Seppo Lehto Tampere
e-mail: vapaussoturi(at)yahoo.com

Viitteet:
Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13
Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193


Suomen aluepalautusjärjestöt Vaadimme hallitusohjelmaan kirjattavaksi aluepalautusten vaatimisen ja Nato-jäsenyyshakemuksen jättämistä Naton päämajaan

Saturday, January 21, 2006

Epävarmoja äänestäjiä suosittelemme tutustumaan Tarja Halonen tahojen kommunismin saavutuksiin ja KGB-tahojen juoniin kansakuntaamme vastaan

Epävarmoja äänestäjiä suosittelemme tutustumaan Tarja Halonen tahojen kommunismin saavutuksiin ja KGB-tahojen juoniin kansakuntaamme vastaan

http://www.tavjahalonen.net/

https://stasi-lista.blogspot.com/

Voitaneen todeta että Sauli Niinistön ryssäläisyys ei kanna yhtä painavaa syntitaakkaa, joten suosittelemme mahdollisuuden antamista Sauli Niinistölle seuraavaski 6-vuotiskaudeksi.

pj. Seppo Lehto tamperelainen historioitsija ja aluepalautusaktivisti
------------------------

--------------------

Wednesday, January 11, 2006

Miksi eduskunta, valtioneuvosto ja presidentti ei ole aloittanut toimintaa ihmisoikeuksia kunnioittavassa hengessä ko. Ryssän perintäyhdistyksen tavoi

Miksi eduskunta, valtioneuvosto ja presidentti ei ole aloittanut toimintaa ihmisoikeuksia kunnioittavassa hengessä ko. Ryssän perintäyhdistyksen Karjala takaisin tavoitteiden toteuttamiseksi?

Pertti Harvolan lausunto 9.8.2003 ULKOASIAINMINISTERIÖ puoltaa Putinin saattamista sotarikoksistaan kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen

Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. pj. Seppo Lehto


http://www.kavkaz.fi på ruski http://www.kavkaz.fi/ru

Aatteellisen kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen ja kansainvälisten lakien noudattamiseen pyrkivän yhdistyksen säännöt:

1§ Nimi:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y.

Kotipaikka: Tampere

2§ Tarkoitus ja toiminta:

1) Vaadimme tunnettujen ja tiedettyjen ”neuvostopartisaanien” luovuttamista Suomeen
tuomioharkintaa varten epäillyistä sotarikoksistaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.

2) Vaadimme Suomelta ryöstettyjen ns. sotakorvausten eli ryöstösaaliin
takaisinmaksatusta kaikkine pääomineen laillisine korkoineen, sekä miehitettyjen
alueidemme palautusta välittömästi ja siinä yhteydessä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen uudelleen ratifioimista kaikkine artikloineen.

3) Vaadimme Moskovan alueen edustajilta eli Kremlin hallinnolta täysimittaista sotakorvausrahastojen synnyttämistä, siinä mittakaavassa kuin mitä Saksa ja
Itävalta ovat tehneet toisen maailmansodan jäljiltä.

4) Vaadimme Tsetsenian kansanmurhaan 1994-1996 ja vuodesta 1999 uudelleen käynnistetyn kansanmurhan ja joukkotuhon Moskovan Kremlin hallinnon vastuullisia
kuten esim. Vladimir Putinia Haagiin syytettäviksi samoilla perusteilla, kuin Slobodan Milosevicia esikuntineen. Viittaamme mm. Jelena Bonnerin
lausumiin Timo Hämäläisen artikkelissa ”SIVUSILMIN” HS:ssa 1.3.2001 s.B7: ”Jelena Bonner ja Venäjän demokratia”: ”Uuden Venäjän suurin turmio ja häpeä
ovat kaksi Tsetsenian sotaa ja Tsetsenian kansan tosiasiallinen kansanmurha”. Mahdollisuuksien mukaan pitää Tsetsenialle taata sen kansalliset rajat sen
mukaan mitä ne olivat ennen Stalinin hirmutöitä ja etnisiä karkoituksia 1940-luvulla, sekä korvauksia ko. silloisista ihmisoikeusrikoksista nykyiseltä Moskovan
oblastin eli alueen Kremlin hallinnolta vähintään samassa mittakaavassa, kuin Saksa on maksanut Kolmannen Valtakunnan vainokohteille ja heidän omaisilleen.

5) Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan
ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa.

6) Kulttuuriperinnön vaaliminen tuleville sukupolville kokonaisessa ja ehyessä Suomessa, samoin kuin muillakin Kremlin rikoksista kärsineillä kohteilla ja
kansoilla ilman leninismi-stalinismin ja isovenäläisyyden rikosten hyväksyntää ja miehitystä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestänee kokouksia, näyttelyitä, juhlia, koulutus-, ohjelma- ja keskustelutilaisuuksia, sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa. Lisäksi yhdistys järjestää aiheesta tietopuolista opetusta, tutkimustoimintaa, sekä
järjestää jäsenilleen matkoja ja kulttuuritilaisuuksia eri puolille maailmaa
vastaavista ongelmista kärsiviin kohteisiin.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen matkoja sorrettujen ja miehitettyjen kansallisuuksien ja kansojen alueille, myyjäisiä, arpajaisia,
rahankeräyksiä, huvitilaisuuksia, bingoa ja raha-arpajaisia asianmukaiset luvat saatuaan, harjoittaa toimintaa tukevaa julkaisu-, kustannus-,
grilli-, kioski-, kahvila-, ravintola- ja klubitoimintaa kutakin yhdessä liikepaikassa, sekä sellaista elinkeinoa, mikä liittyy välittömästi
yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen. Yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, sekä omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.

3§ Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä hallituksen hyväksymät Suomen kansalaiset ja sellaiset ulkomaalaiset, joilla on kotipaikka Suomessa, sekä rekisteröidyt yhdistykset, jotka täyttävät yhdistyslain 10 pykälän 2 momentissa mainitut
vaatimukset. Hallitus voi yhdistyslain 14 pykälässä mainituin perustein erottaa jäsenen. Liittymis- ja vapaaehtoisesta jäsenmaksusta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa vuosittain. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan
hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4§ Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kaksi jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he siihen katsovat olevan aihetta tai kun vähintään kaksi
hallituksen jäsentä asiaa vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella
äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

5§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yksin.

6§ Tilit

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle kaksi ( 2 ) viikkoa ennen vuosikokousta.

7§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään ( 7 ) seitsemän päivää ennen kokousta, joko lähettämällä
kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä..

8§ Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuun aikana.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksikymmenesosa ( 1/10 )
yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja sen myötä yksi (1) ääni. Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin
määrätty se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, muutoin päätökseksi tulee kokouksen
puheenjohtajan kannattama mielipide.

9§ Vuosikokous

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja
tilintarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja
vastuuvapauden myöntämisestä
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja
menoarvio, sekä liittymis- ja vapaaehtoisen
jäsenmaksun suuruus
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. Valitaan yksi tilintarkastaja hänelle varahenkilö
(= mies tai nainen ) varatilintarkastajaksi.
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian
yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen
siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin,
että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

10§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan ( ¾ ) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan, yhdistyksen kokous määrää tavan, jolla varat käytetään yhdistyksen toimintaan läheisesti liittyvän tarkoituksen edistämiseen.

Vastaanotettu Tampereen maistraatin yhdistysrekisterissä 13.11.2003. Samana päivänä
puhelinkeskusteltu Yhdistysrekisterin Ismo Luoman kanssa, joka lupasi nyt vihdoin ja viimein rekisteröidä, kun ei ollut enää kuin lisäyksestäni "yhdistys" nimeen kiinni.

UM:ssä ko. yhdistys kerkisi käymään lausunnolla jopa kahteen kertaan. Kiiruhtaminen onnistui 2003 kun vetosin eduskunnan oikeusasiamieheen.

Koko nivaskan sai takaisin vasta 4.11.2003

Ohessa UM:n lausunto ( 2:n laatuaan )
.....................................

ULKOASIAINMINISTERIÖ LAUSUNTO HEL1011-13
Oikeudellinen osasto
OIK-10 Pertti Harvola 07.08.2003

Patentti- ja rekisterihallitus
Yhdistysrekisteri

leima 08.08.2003

Viite: Lausuntopyyntönne 9.8.2002

Asia:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän
federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja
totuus r.y:n säännöt


Yhdistysrekisteri on pyytänyt UM:n oikeudellisen osaston lausuntoa yllä mainitun yhdistyksen sääntöjen 1 ja 2§:stä. Ulkoasiainministeriön oikeudellinen
osasto katsoi yhdistyksen silloisista säännöistä 25.9.2000 antamassaan lausunnossa, että se ei voi ottaa kantaa sääntöjen varsinaiseen asiasisältöön,
koska yhdistyksen toimintaa on kuvattu mm. kysymyslausein. Lausunnossa todettiin lisäksi, että yhdistyksen säännöissä käytetään ilmeisen halventavassa mielessä hvvän tavan vastaiseksi miellettäviä nimityksiä eri muodoissa ja eri yhteyksissä.

Yhdistyksen sääntöjä on sittemmin muutettu ja 2§:stä käyvät yhdistyksen tarkoitus ja toiminta jokseenkin selkeästi ilmi. Sen toiminta kohdistuu nykyiseen
Venäjään ja sen kuvaus on pääkohdiltaan seuraavanlainen: vaadimme "neuvostopartisaanien" luovuttamista Suomeen tuomioharkintaa varten, vaadimme
sotakorvausten takaisinmaksatusta korkoineen ja miehitettyjen alueiden palautusta, vaadimme Tsetsenian kansanmurhasta vastuullisia Haagiin syytettäviksi Slobodan Milosevicin tapaan, Tsetsenialle tulee taata sen entiset kansalliset rajat, sekä korvauksia, Venäjän ulkomaiset rahavarat on jäädytettävä siksi kunnes on sovittu korvausten maksamisesta pakkotyöläisille. Lisäksi tarkoituksena on
kulttuuriperinnön vaaliminen Suomessa ja joillain ilmeisesti nykyisillä tai entisillä Venäjän alueilla.

Yhdistyslain 1§:n mukaan yhdistyksen saa perustaa aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten. Tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen
vastainen. Tähän liittyen voidaan todeta, että kansainvälinen yhteisö, kansalaisjärjestöt mukaan luettuina, on viime vuosina toimnut tarmokkaasti
laajamittaisiin kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneiden syytteeseen saattamiseksi, mistä ovat esimerkkeinä Entisen Jugoslavian ja Ruandan sotarikostuomioistuimen ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen, sekä viimeksi
mainittuun saapunut suuri määrä ilmiantoja. Lisäksi kysymys toisen maailmansodan seurauksena syntyneistä aluejärjestelyistä on usein esille tuleva
keskustelunaihe ja partisaanien toiminta on ollut Suomessa selvitettävänä. Tätä taustaa vasten voidaan katsoa, että sääntöjen 2§:stä ilmenevä tarkoitus on
sinänsä yhdistyslain 1 §:nkin valossa hyväksyttävää.
Tapa, jolla tarkoitus on 2 §:ään kirjoitettu, on ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston käsityksen mukaan kuitenkin paikoitellen tarpeettomasti kantaa
ottava ja näiltä osin mahdollisesti hyvän tavan vastainen. Vastaava huomio voidaan tehdä 1 §:ssä olevasta yhdistyksen nimestä.

Sääntöjen 2 §:n viimeisessä kappaleessa on yhdistyksen toimintamuodon kuvaus. Sen mukaan tarkoituksena näyttäisi olevan edistää yhdistyksen asiaa etupäässä
julkisuuden ja valistustyön kautta. Oikeudellisella osastolla ei tämän suhteen ole lausuttavaa.

Asiakirjat palautetaan tämän mukana.

Linjanjohtaja Pertti Harvola

Liitteet

....................

Odotamme mielellämme Putinin hallinnon suhtautumista heidän edesvastuuseensaattamisestaan:) ... Vieläköhän vanha miehitttäjä-Ryssälän kehäraakki Juri Derjabin uskaltautuu lausumaan asioista jtkn merkittävää?

Sunday, November 06, 2005

Sotarikollinen Ryssä = Sovjet = Russian Federation on ainoa sotarikollinen ja sotasyyllinen, minkä perusteella voitaneen velkoa totaalisesti



Miehittäjän ryssäpaviaanikoira Vladimir Putin ja ryssäläiset paviaanikoiransa kokoontuvat odottamaan EU:n ja Naton toimia mokomia sotarikollisia kohtaan:


Miehittäjä-Ryssän edustajat presidentti Vladimir Putin keulanaan kävivät loisimassa suomalaisilla verovaroilla aluemiehitystemme lisäksi viimeksi 2.8.2005 Suomen Turussa

Vaatikaamme sotasyyllisyysoikeudenkäyntien mitätöintiä ja aluepalautuksia samassa yhteydessä Hakkapeliittain päivänä 6.11.2005


Kaleva-lehti, muut tiedotusvälineet, valtiojohtomme ja Supo jatkavat KGB-linjalleen uskollisena miehittäjä-Ryssän stalinistista paskansyöntiä, kun eivät oikaise kestämättömiä stalinistisia valheita sotasyyllisyyksistämme ja vaadi miehittäjä-Ryssää tilille sotarikoksistaan ja aluemiehityksistämme

Vaadimme eduskunnalta välikysymystä hallitukseen kohdistuen: Miksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tuloksia ei ole mitätöity?

Ainoa sotasyyllinen viime sotiimme on miehittäjä-Ryssä. Eduskunta valmistelkoon nootin miehittäjä-Ryssälle aluemiehityksistämme

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Odotamme ilmavoimiemme ja maanpuolustuksemme operatiivisen ja strategisen johdon eli esikuntien protestoivan ankarasti miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin valheisiin sotasyyllisyyksistä

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................


Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs KGB-rotta ja disinformaatikko Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta.
Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla KGB- ja parasiittirotillamme tai verenhimoisilla

vampyyreillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.


Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa

Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

YLLÄPITÄJÄT PYYTÄVÄT HUOMIOIMAAN MIEHITTÄJÄ-RYSSÄN SUURIMMAT PELOT ELI ALUEMIEHITYKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MIEHITYSSOPIMUKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MYÖTÄ:

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta )..n>.

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-val

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................
Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs rotta Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta. Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla rotillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.



Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa


Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta ).